Pipsa treenaa, Ansku treenaa, Mikko treenaa

No onneksi tästä lähin taas vaan Pipsa on meillä se, kuka treenaa. Nimittäin puolimaratonit on nyt Mikon kanssa juostu ja maaliin asti päästiin molemmat kunnialla! Voinen siis nyt tervehtyä tästä hulluuskohtauksesta ja sohvaperunoitua takaisin omaksi laiskaksi itsekseni ja uskotella, et 21 km juoksua korvaa loppuvuoden urheilut ja saan ihan rauhassa syödä suklaata ja muita herkkuja, eikä näy missään..

Kuten tosiaan sanoin, niin Pipsa silti jatkaa treenejään. Tosin ollaan kyllä hyvää vauhtia tehty koirasta ihan yhtä laiskaa, kun omistajistakin. Kuulisitte ne Looran huokasut ja näkisitte sen hymyn, mikä sen huulille tulee, kun toinen tajuaa, et ihanaa nyt on sunnuntai ja kukaan ei mee mihinkään eikä tee mitään :D Noh okei, tämä oli parin tunnin sienestysreissun jälkeen, mutta Piipari on vihdoin tajunnu kuinka voiaan myös täysillä ottaa rennosti! Pipsan tuntienhan kaikki tehhään sata lasissa, jopa rentoutuminen.

Käytiin tänään Kodin Terran parkkiksella tokottelemassa ja siellähän oli muutakin sakkia. Yksi poitsuparka ei kestänyt Miss Pipsalooran vastustamatonta tuoksua ja karkasi isännältään ihastelemaan meiän typykkää. Noh, Pipsahan ei moisesta oikeen perustanu ja tylysti istu kuin tatti ja teki hienovaraisesti selväksi pojulle, et paras kalppia menemään. Muuten toisten koirien härdelli ei Piiparin menoa haitannu, vaan treenit meni oikein hyvin. Aiemmin ei ollakaan kyseisellä parkkiksella treenattu, mutta Lörbäke hiffas kyllä hyvin, et nyt ollaan treenaamassa eikä hurvittelemassa. Pikku hiljaa se kisavarmuus sieltä näköjään tulee. Näistä uudenlaisista treenihetkistä on tosin tullu Piipille niin mieleisiä, että välillä pitää päästää karmeita riemun kiljahduksia. Onko vähän liikaa virtaa... Hmm.. Ei tartte paljon tuota typykkää innostaa treeneihin. Tästä tosin on paljon positiivistakin seurannu, sillä seuraaminen on ainakin meiän silmään nyt just semmosta kun sen pitääkin olla.

Treenailujen ohella Pipsis on kunnostautunu tänä syksynä myös mustikan poimijana ja suppilovahveron metsästäjänä. Mustikoita poimiessa tosin karvakuono on vähän haitaksi, Piipari kun tykkää istahtaa mättäälle nauttimaan näistä luonnon antimista. Myöskin suppismetsässä neiti vähän turhan hanakasti tulee tutkailemaan, että mitä ne isäntä ja emäntä sinne maanrakosiin osottelee ja mitä ne sieltä kaivelee.

Ja ei, ei vieläkään niitä juoksuja kuulu. Onpas se nyt kumma. Edelleen samoja merkkejä, mutta välillä taas tuntuu, että onkohan ihan meiän korvien välissä koko juoksujen tekeminen.. No oli miten oli, kyllä ne sieltä vielä tupsahtaa tulla. Kovasti kyllä agikentät polttelis, mutta ootellaan nyt ja katellaan what's what.