No niin nyt on ekat Helin treenit takana. Mukavasti alkoi koulutus, kun Heli vielä muisti meidät reilun vuoden takaa :D Pipsa tekee niin lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin "kaksinaamaisuudellaan" ja hurmaavalla persoonallaan ;) Minkäs sille voi kun on niin ihana ^^ Lisäksi reenit loppui mukavasti kun Heli ja Tuire yhteistuumin olivat sitä mieltä, että Pipsa on kyllä ihan mahtava :) Ai että oli itteensä täynnä oleva bortsulöörä lähtiessä! :D
Sitten itse treeneihin. Päälimmäisenä sanoisin, että voi vitsi että oli huiput reenit! Sählättiin, mutta koira pysy hallinnassa ja tosi paljon tuli hyviä ohjeita ja pari uutta ohjaustekniikkaakin. Harmi ettei Heli vedä enemmänkin kursseja! Helin koulutustyyli sopii jotenkin tosi passelisti meille. Koko ajan tehdään ja heti tuli oikeanlaisia korjauksia niin saatiin onnistumisia. Lisäksi saatiin tosi hyvä vinkki Pipsan palkkaamiseen, joka toimi kyllä kuin nakutettu.
Otettiin lelupalkalla vaikeampia ohjauksia hypyillä ja kappas, koira alkoi pysyä hanskassa. Minä jopa ehdin ohjata loppuun asti vaikka seuraavana esteenä hypyn jälkeen oli putki!!!
Kepeistä saatiin kehuja. Niitä onkin niin hinkattu, että ne alkaa menemään jo melko rutiinilla. Toki kaikki kulmat eivät vielä mene, mutta tänään oli helposta kulmasta lähetys.
Rimat oli 40 korkeudella ja VAIN YKSI rämähti KERRAN alas! Eli jotakin osasin tänään tehdä nyt tosi oikein :)
Huomenna sitten valssataan oikeen olan takaa ja perjantaina on luvassa hyppytekniikkaa ja kaiken maailman ohjaukset hypyillä narupallopalkalla.
Mitenhän mä maltan nukkua ja käydä koko päivän töissä huomenna, kun ootan vaan illan treenejä.. Tarttee kyllä heti päästä toiselle tämmöselle intensiivikurssille jonnekin..
PS. Pipsan ja Mikon kuulumisista muuten sen verran, että heillä on nyt yhteinen juoksuharrastus :) Tänäänkin oli mukavan lämmin ja rento koira hallilla, kun kävivät ennen treenejä juoksulenkillä. Onneksi löytyi tosi hyvä pururata, jossa koira pääsee myös metsään revittelemään eikä kauheesti vastaantulijoitakaan siellä reitillä ole, niin saa suht rauhassa kirmata vapaana :)
maanantai 14. lokakuuta 2013
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Sanna haastoi meidät syksyiseen kuvapäivitykseen. Tässä jotain kuvatuksia (laatu on vähän kehno kun puhelimella otettu).
Miss Pipsaloora hajotti narupallon narun eilen, niin piti sitten käydä ostamassa uusi pallo, ostettiin saman tien kaksi. Ne on ollu Piipparin mielestä ihan supereita :) Ja varsinkin agilityssa palkkaus onnistuu hyvin näillä vähän kevyemmillä palloilla. Lisäksi naru on tosi pitkä, joten ei tartte pelätä näppien puolesta niin paljon.
Vähän oli aksataukoa työkiireitten vuoksi, mutta nyt ollaan taas palattu kentille ja noh... Viikko sitten näytti et ollaan unohettu kaikki.. Ja perjantainki ryhmätreenit meni vaarallisissa tilanteissa.. Rimat rämisi ja rengas kaatu... Koira kävi aivan liian kuumana ja homma oli melkosta sähläystä. Onneksi loppua kohti parani. Tänään käytiin hallilla Piipparin kanssa ja siellä oli sama rata kuin perjantaina meitä oottamassa. Tällä kertaa tein hitaasti ja harkitusti ja otettiin esteitä aina yksi ja kaksi kerrallaan hiljalleen ketjuttaen ja lisäten esteitten määrää. Pipsaloora oli kuulolla ja ohjaukset onnistui. Ainut vaan oli, että rimat rämisi.. Hyppytekniikkaa on siis tyystin hukassa.. Voi meitä.. Mutta olen ylpeä siitä, että Piippari oli kuulolla ja vaikeatkin ohjaukset onnistu tänään. Erityisesti muuri+rengas yhdistelmä tuotti perjantaina ongelmia, mutta tänään se onnistui tosi tosi tosi hyvin! Mahtava pallero!!!
Ensi viikolla on Heli Taalin intensiivikurssi ja olenkin pyytänyt jo hyppytekniikkatreenejä. Toivotaan, että semmosia saadaan ja vinkkejä kuinka tuota hyppytekniikkaa voi harjotella. Lisäksi toivon saavani vinkkejä siihen, kuinka noin kuumuvaa koiraa hallitaan.. Välillä menee niin yli ja jäähykään ei tunnu auttavan Pipsaan.. Tänään tosin oli tosi rauhallisesti ja kuuliaisesti.. Ehkä se ryhmässä treenaaminen tuo sen oman jännityssäväyksen ja homma vaan ei pysy sillon kasassa. No koottuja selityksiä saa etsiä. Ohjaajassahan se vika on. Pitäs vaan pystyä pitämään koira hallussa tilanteessa kuin tilanteessa.
Tokoilut on meiltä jääny nyt taas ihan kokonaan. Ahistaa hieman kun pitäs se seuraaminen alottaa ihan alusta.. Heti jos Pipsa edistää niin mulla menee tyystin into ja epätoivo iskee.. Ärsyttää semmonen pilkun viilaus, kun koira kuitenkin osaa liikkeen, mutta vähän edistää.. Jotain pitäs tälle asenteelle tehdä.. Katsotaan.. Muutenhan Piippari tokoilee pätevästi ja äänettä nykyisin. Tai näin oli kuukausi sitten :D Voi voi.. No Pipsa on tyytyväinen kun sen kanssa vaan tehään jotain :) Uusia temppuja onkin opetettu, taakse katsominen on nyt uusin juttu. Se on aika hauska :D Eipä tuo Pipsis tunnu kyllä valittavan vaikka ei tokoillakaan.. :D Katsotaan josko mun pinna kestäis paremmin kun saan tuon kakkosgradun alta poies :)
Ensi viikolla siis intensiivisesti aksaa luvassa. Pitänee koittaa jaksaa joka treenin jälkeen tulla tekemään päivitys, niin pysyy opit myös muistissa :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)