On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten

Täällä on pikkuemäntä ja isompi emäntä löytäneet yhteisen sävelen. Tai no paremminkin Pipsa on viimein hiffannut millä tavalla pennun kanssa voi leikkiä. Alussa Pipsis vaan nuuhkutteli siskoa ja katsoi meitä kysyvästi et mitä tällä pitäisi tehdä. Jota kuinkin tuohon alla olevan kuvan tapaan:

Auta mua mamma, se ehkä kohta syö mut!

No eilen illalla sitten annettiin Pipsan nuuhkutella pentua vähän pidempään ja Lumokin tuntui vaan tykkäävän, häntä vispasi siihen tahtiin. Hetken nuuhkittuaan Pipsis alkoi hammasleikkiin ja pukki pentua leikkisästi kuonolla. Yllättävän kiltisti meni tämä leikkituokio ja molemmat oli selkeästi ihan tohkeissaan.

Pipsis tuttuun tapaansa on melkoisen villi tassutouhottaja ja eipä Lumo jää yhtään kakkoseksi, joten pitää kyllä olla koko ajan itsellä hoksottimet hereillä. Pipsa tykkää tassulla huitoa, oli kyse sitten mistä vaan, näin näköjään pennun kanssa leikkiessä. On pitäny siis vähän ohjeistaa Pipsaa tässä leikkimisessä, ettei mene aivan huitomiseksi. Lumo taas on kovasti yrittänyt saada Pipsaa juoksemaan hänen kanssaan ympäri kämppää. Onneksi Pipsa on niin tottelevainen, että on saatu juoksut estettyä.

Rankkaa tää koiravauvan vahtiminen

Lumon kanssa se juoksematta oleminen onkin haasteellisempaa. Se on aikamoinen menijä ja vempula. Tänään kävi mielessä, että onkohan se puoliksi jänis kun niin korkealle loikkii. Tai sitten sillä on vieterit tuolla takajaloissa. Aksan kannalta jonain päivänä kiva juttu, et osaa ponnistaa takatassuillaan noin komeita loikkia, mutta nyt keskenkasvuisen pennun kehityksen kannalta hirvittää, kun toinen voi yhtäkkiä vaan loikata puoli metriä ja lentelee mukkelis makkelis. En muistanu ollenkaan et pennut noin holtittomasti liikkuu. Yritäpä siinä sitten estää sitä koheltamasta.

Tänään Lumolla on ollut siis harjoituksessa ylläri pylläri rauhoittuminen. Se ei Lumosta ole ollenkaan kivaa, ennemmin riekkuisi ja purisi ja pörhentelisi. Siis kyllä. Pikku neiti kävi pörhentelemään mulle. Ihan ku joku pikku tiikeli.. En voinu pidätellä naurua, oli se vaan huvittavan kuulosta. Joka tapauksessa, tänään on sitten otettu mittaa siitä kummalla on pitempi pinna, pienellä pörrääjällä vai minulla. Meni siinä tovi, että mörrimöykky rauhoittui. Näitä harjoituksia jatketaan. Mikkokin sai jo oman osansa kun tuli töistä, kun riekupelle ei millään meinannut väsykiukuiltaan luovuttaa.

Niin siis tosiaan Lumolla on tänään ollut aikamoista väsykiukkua, nukuttaa kamalasti ja sitä enempi pitää vaan riehua ja hillua.. Jos ottaisi pikakelauksen neljä vuotta taaksepäin, voin melkein vannoa kirjoittaneeni Pipsasta aikoinaan jotain aivan samanlaista.. Sitä saa mitä tilaa vai mitenkä se meni ;) Lumohan on siis Pipsan siskopuoli, molempien äiskä on ihana Alli :) Eli samasta puusta veistettyjä noin niin kun puoliksi ainaskin.

Anyway, nyt kun yhden kakkamaakarin väsykiukut on käyty läpi, tämä toinen menee vähän helpommin. Pipsan kanssahan olin alussa vakuuttunut, että en vaan mahda sille mitään ja se vielä isona syö mut kun en meinannu saada sitä kuriin. Ei ole onneksi syönyt. .... vielä :D No ei vaan opin minä sitten viimein lopulta sitäkin kiukkuilijaa käsittelemään eikä se nykyisin enää ryttyile. Paitsi agilitykentällä jos myöhästyn ohjauksesta tai teen virheen. Siitä tulee aina välitön kiukkuhaukkupalaute Pipsalta, yleensä tuhahdusten kera. Pipsan lempinimi mulle lienee "sinä senkin tunari" ;)

Toinen mitä Lumon kanssa tänään harjoiteltiin oli maahanmeno. Ihana pieni ahne palleromyllerö kun sitä on niin helppo kouluttaa. Ei tarvinnut kuin muutama toisto tehdä niin jo hiffasi homman. Samanlainen mussuttaja kuin Pipsa, niin tietää kyllä mistä naruista vetää.

Niin ja en olekaan muistanut mainita, että mikä konktakti Lumolla on, siis vautsi, se on kyllä mieletön. Todella tarkkaavainen napittaja jo noin pienestä pitäen. Aivan ihqu suorastaan <3

Pipsa on leikittämisen ohella ottanut tehtäväkseen käydä tsekkaamassa pentua jos se unissaan ääntelee. Menee niin tärkeänoloisena katsomaan et onhan pennulla kaikki hyvin. Jos ei jaksa mennä katsomaan, niin vähintään kuuntelee tarkkaan. Aika hellyyttävää.

Pipsalla on myös ollut opettelemista sen suhteen, et Lumon lelut on Lumon ja Pipsalla ei ole mitää asiaa koskea niihin. Sama koskee myös ruokaa. Muutenkin Pipsaa kiinnostaisi kovasti olla koko ajan menossa mukana jos pennun kanssa tehdään jotain. Tämä tosin oli odotettua, sillä Pipsis on aina touhottamassa mukana mitä ikinä tehdään :D Kasvattaapa vähän hänen korkeutensa kärsivällisyyttä, mikä ei tunnetusti ole sieltä parhaimmasta päästä. Ihanan kärsivällinen se tosin on nyt ollut, joten ehkä se viisaus on iän myötä karttunut <3

Tuhinaa, hampaita ja yksinolon opettelua

Onko mitään söpömpää kuin nukkuva koiranpentu? Don't think so.

Lumon kanssa on opeteltu että joulukuusessa ei roikuta, sormia ei syödä eikä varpaita eikä mattoa eikä paljon mitään muutakaan. Tänään tutustuttiin myös harjaan ja kynsisaksiin. Semmosella pehmosella vauvaharjalla paijasin ja pikkuemäntä tykkäsi. Kynsisaksilla Lumpelo alko vaan leikkiä. En leikannut kynsiä vaan tutustuttiin vaan ja samalla myös tassujen kopelointiin. Pain kanssa sai aikanaan vähän taistella tuon kynsiasian kanssa ja nykyisinkin hän alistuu kohtaloonsa vaikka selkeästi ei haluaisi. Jospa Lumon kanssa menis vähän helpommin.

Lisäksi Lumo on kokeillut yksinoloa tänään. Ensin lyhyitä aikoja kun vein roskat ja sit käytin Pipsan ulkona. Ja sit kun Mikko tuli töistä lähettiin kauppaan ja siinä vierähti tunti. Kun tultiin takasi, niin unisena Lumo haukotteli omalla pedillä. Nukkua pössöttäny oli vaan eikä millään tavalla suurieleisesti ottanu meitä vastaan.

Pipsa kävi eilen hallilla höntsäämässä vähän hyppytekniikkajuttuja. Oli riemussa pitelemistä kun Pai pääs riekkumaan luvan kanssa ilman ällöä pentua. Hyppyharkat meni tosi hyvin - go Pai! Otettiin tiukempia hyppykaaria ja Pipsan piti itse hakea ilman apurimoja kunnon kaarta ja ilman sen suurempaa liikehäiriötä. Klaarasi hyvin 55 senttiset hypyt ilman rimojen kolisteluja. Heti kun lisäsin liikehäiriötä niin rimat kolisi mutta pian jo meni häiriönki kanssa.

Lisäksi otettiin päällejuoksua mikä on meille ollu tosi haastava. Aluksi tein pysäytyksiä hypylle ja sit kun löyty jarrut niin mentiin täysillä. Vähän jännitti et tuleeko koira syliin mut hyvin löyty jarrut :D Vaatii multa enempi rohkeutta vielä.

Ylihuomenna mun vanhemmat ja pikkusisko saapuu viettämään joulua meille. Ei viititty lähteä Kuusamoon ajelemaan vielä noin pienen pennun kanssa, niin porukat tuleekin vuorostaan meille. Sitten onkin vauvavahteja useampi ;) Luulenpa et Lumo vie voiton kaikista joululahjoista ja herkuista!

Kun Lumo tuli taloon

Aika ottaa blogi taas haltuun, vaikkakin luulisi nyt olevan vielä vähemmän aikaa kirjoitella :D Heitä, eli mustavalkoisia lörderlöllieitä on nyt siis kaksi kammottavaksi, kun Dreamoor Peekaboo, aka, Lumo Lumoava muutti meille eilen.

Pipsa on ottanut siskonsa hyvin vastaan ja on erittäin kiinnostunut pennusta. Kovasti nuuhkii ja ihmettelee et mikä tää käärö oikeen on. Pipsis on yllättänyt meidät fiksulla käytöksellään aivan täysin. Odotettiin mustasukkaista kärttymuorimeininkiä, mutta vielä mitä, Pipsis on nätisti jättänyt pyynnöstä Lumon lelut huomiotta ja ei tule härkkimään jos pentu on minun tai Mikon lähellä. Kerrassaan kypsää käytöstä :D Ihan vähän hävettää, että epäilin sen olevan tyhmempi.... Sori Pipsa, yllätit mut taas :)

Ja mitä taas tulee Lumoon, niin voi jestas mikä tyyppi! Nukkui koko automatkan kiltisti Tervakoskelta Jyväskylään. Ei mitään ongelmia. Kotiutui lähes hetkessä ja tutkaili paikat reippaasti. Pipsaa alussa vähän jännitti, kun Pipsis oli aika säpäkkänä kun oli odottanut monta tuntia itsekseen kotona. Mutta kun oli höyryjä saatu Pipsalta pois, niin sitten otettiin tytöt samaan huoneeseen nuuhkimaan ja pian Lumo jo yritti roikkua Pipsan hännässä ja etsi maitobaaria masun alta. Että se siitä jännityksestä :D

Ensimmäinen yökin meni erinomaisesti. Pentu nukkui 8 tuntia putkeen, eikä herättänyt kertaakaan keskellä yötä. Aamulla sitten puoli kasin aikaan iloisesti piipitteli kun hätä oli melkoinen. Niin melkoinen että lirahti pisut sitten mun päälle kun otin hänet syliin. Tuota vahinkoa lukuunottamatta tarpeet on tehty ulos. Tosin ulkona ei kovin olla oltu, kun on märkää ja kylmää. Ainoastaan tarpeilla käyty ja siinä vähän annettu pennun nuuhkia. Toivottavasti tulisi vähän kuivempaa, niin pääsisi metsässäkin vähän jalottelemaan.

Lumo on tosi taistelutahtoinen, reipas ja yllättävän itsenäinen noin pieneksi emännäksi. Tälläkin hetkellä vetelee vaan sikeitä työhuoneessa eikä oli moksiskaan vaikka on imuroitu, blenderillä tehty välipalaa ja kolisteltu milloin mitäkin. Ei myöskään herännyt nokosiltaan vaikka Pipsis vähän intoutui haukkumaan kun naapurit kopisteli pihalla jotain. Kerrassaan Lumoava tapaus ;)

Ehkä Pipsan kanssa elo on tuonut jotain viisautta myös meille, kun tuntuu, että tämä yhteiselo on lähtenyt niin helposti liikkeelle Lumon kanssa. Toki kun Pipsis oli pentu oli hän meidän eka bortsu ja eka koira noin muutoinkin aikuisiällä, niin jännitti koko ajan ja höösäsi varmaan kymmenen kertaa enemmän kuin mitä oli tarve.

Pipsan kuulumisista sen verran, että kovasti on aksassa menty taas eteenpäin, tosin välillä myös takaisin päin ja sivullekin, ja noh, oikeastaan joka suuntaan.

Olisko ollut noin pari kuukautta sitten kun hoksattiin Julian kanssa, että Pipsa tiputtaa rimoja sen takia, et menee aivan liian läheltä siivekkeitä. On nyt käytetty sitten apurimoja ohjaamassa tiukoissa kaarteissa ja kappas kun rimat on alkaneet pysyä. Tätä on mietitty niin pitkään et mikä noissa hypyissä oikeen on vikana ja nyt se vihdoin selvisi. Pipsa on niin hyvin sisäistänyt et aksassa pitää mennä lujaa, että se yrittää oikoa minkä kerkiää.

Nyt alkaa apurimojen käyttö tuottaa tulosta ja rimat on alkaneet pysyä ja pystytään vihdoin tekemään pidempääkin rataa. Mikäs sen ihanampaa kun viilettää yhdessä tuommoisen vauhtimimmin kanssa <3

Aika näyttää mitä kaikkea sitten Lumon kanssa tullaan tekemään. Tokolla alotetaan ja aksaa sitten jahka neiti on ensin kasvanut. Kasvattajalta saatiin myös jo jälkikepit, eli Mikko pääsee vauvajälkiä tekemään ;) Kerran on näin lumetonta, niin voipi olla et tässä piakkoinkin voi jo jäljen alkeita aloitella. Paimennus lienee Lumolla verissä isänsä puolelta, joten sitä kyllä ehdottomasti myös otetaan kuvioihin. Pipsishän ei oikein jaksa lampaista kiinnostua, joten josko tuosta pienemmästä saisi paimenkaverin :)

Innolla lähdetään joka tapauksessa Lumon kanssa ihmettelemään tätä yhteiselämää. Lupaan päivitellä kuulumisia vähän tasaisempaa tahtia! Olkoon se mun uudenvuoden lupaus ;)

Mitäs me laiskimukset!

No ei olla laiskoja oltu Pipsan kans treenirintamalla, mutta blogissa kyllä. Ehkä aktiivisuus treenikentillä heijastuu hiljentyneenä blogina.

Joka tapauksessa kevät on menny mukavasti ja kesälomia tässä Pipsiksen kans ootellaan kovasti. Treenilöisissä aksa on ykkönen, tokottelut on kyllä jääny kotitokotteluiksi. Tokokisoihinkaan ei enää innosta mennä, kun säännöt muuttuu. Sinne meni ne motivaation rippeet siihenkin touhuun.. :P Harmi homma sillä just keväällä vähän herättelin tokotteluja, kun ekaa kertaa päästiin ulkokentille treenailemaan. No eipä kait ne säännöt niin kovasti muutu, mut enpä tiiä et onko tuosta mölyapinasta sitten totiseen tokotteluun. Tai siis pikemminkin mun hermot ei kestä sitä ku pitää koko ajan varoo jos koira innostuu liikaa.

Pipsis on kuitenkin ennen kaikkea aksakoira. Sitä on nyt tässä rakennettu ja lupaavalta alkaa vaikuttaa. Pipsalla oli tuossa keväämmällä selkävaivoja, jonka vuoksi rimat alko tippuilemaan. Selkää sitten huollettiin fyssarin avustuksella ja nyt ollaan taas kuosissa ja rimat saatu takaisin 50.

Vielä kun saisi Pipsan kestämään mun liikehäiriöitä. Nyt rimat näyttää tippuvan vaan mun huonoista ohjauksista. Ja nehän on kyllä tosi huonoja. Treeneissä menee aikaa siihen ku mä toistan mun virheitä kymmenen kertaa ennen ku mulle menee jakeluun et tää oli se väärä tapa. Yleensä olen nopea oppimaan, mutta tämmöset koordinaatiota ja kehonkieltä kaipaavat jutut ei selkeesti multa niin nopeesti luonnistu. Tai oonhan mä tässäki nopee oppimaan just sen miten ei pitäs tehä :D En vaan osaa päästää sitten tavoistani irti ja muokata ohjausta tarpeen vaatiessa.

Onneksi Pipsis kestää mun miljoonat toistot ja tekee aina kuuliaisesti. On siinä koiralla kestämistä. Herkemmän tapauksen kanssa tästä hommasta ei tulis mitään. Pipsis on kyllä niin mahtava opettaja. Se ei anna tuumaakaan mun ohjauksille anteeksi. Sen pitää olla just eikä melkein. Siihen ku lisää ton älyttömän vauhdin, niin on tosiaan haastava paketti. Olis jännä joskus kokeilla hitaammalla koiralla, et osaisinko semmosta ohjata ku ehtis aatella siinä tehtäessä. Pipsan kanssa pitää olla selvät sävelet, ei siinä ehi miettimään matkalla et mitä seuraavaksi. Jos jään miettimään ni se tilanne meni jo ohi ja Pipsa tulee läksyttämään et mikset hoida hommias. Kyllä, saan koiralta tiukkaa palautetta jokaisesta kämmistä. Pipsis on siis loistava motivoija myös.

Kisaradoista ei vielä pitkään aikaan Pipsan kanssa haaveilla. Rytmitys on semmonen mitä nyt kovasti yritetään rakentaa, mut sitten kun tulee taas niitä hankalia ohjauksia eteen, niin menee reenit hinkatessa niitä. Harvoin tulee eteen semmosta rataa mitä päästäs kunnolla etenemään ja rytmiä hakemaan. Mutta eipä niitä kokonaisia ratoja turhaan kannata hamutakaan, ennen kun on ohjaukset varmoja.

Oli sentään kiva kuulla Dreamoor-leirillä muilta leiriläisiltä ja leirin aksakouluttajalta, et eteenpäin on vuoden aikana menty. Aina se ei vaan tunnu siltä kun samoja vanhoja virheitä vaan edelleen tehdään ja meneminen on välillä niin tosi tahmasta. Vielä on pitkän matkan päässä et päästäs yli 10 estettä kerralla. Mut eipä meidän alun sähläyksistä oo tietä ku ylöspäin, joten pienikin edistyminen on jo edistymistä ;)

Katsotaan sitten mitä vuoden päästä taas, onko menty yhtään eteenpäin vai mikä on meininki. Tällä hurjalla blogin päivitystahdilla seuraava päivitys lienee ens vuoden leirin jälkeen :D No jospa sitä sais aktivoiduttua kesälomalla ;)

Uusi vuosi ja samat vanhat kujeet

Eipä hätiä mitiä vaikka blogi on ollut reilu puoli vuotta hiljaa, niin täällä on menty ja touhuttu kuulkaas oikein olan takaa :)

Agilityssä on menty eteenpäin rytinällä. Välillä kyllä on harmaita hiuksia tullut, mutta onpa havaittu myös valoa tunnelin päässä!

Kontakteja ja keppejä on voitu jo ottaa maltilla radalle mukaan ja rimat on 50 sentissä! Tää on semmonen voitto et huhheijaa! Bileet heti nyt!!! Menipä siinä hinkatessa sitä hyppytekniikkaa, mutta kova työ tuotti tulosta ja nyt ne rimat pysyy. Thank goodness.

Toki vielä havaittavissa ettei Pipsa kestä ohjaajan häiriötä niin hyvin kuin voisi, eli rimoja toisinaan tipahtelee. Mutta suunta on koko ajan ollut nyt nousujohdanteinen, eli hyvältä näyttää :)

Ehkä ne kisakentät siellä vielä siintää jossain horisontissa meillä, mutta eipä oo ollu kiire ja välillä meni niin huonosti, et oli vain todettavat se tosiasia, et tässä ei välttämättä Pipsan kans ehitä kokeisiin ikinä. Opettelua ollut sekä mulle että Piipparille tää aksa ja mikäs siinä nauttiessa uusista opeista :) Tänäänkin ollaan intopinkeenä menossa taas ohjattuihin treeneihin :)

En oo ihan helpointa koiraa kyllä ekaksi aksakoiraksi ottanu :D Pipsiksen nopeus, ohjaajaherkkyys plus herkkä kuumuminen on aikamoinen yhdistelmä. Lisää siihen vielä osaamaton ohjaaja niin voi voi.. On ollut silmiä avaavaa päästä kunnon kouluttajan oppeihin ja tajuta et hupsista keikkaa mitä kaikkea olisi voinut sattua kun ei tienny aiemmin mitä oli tekemässä. Onneksi ei mitään koskaan ehtinyt sattumaan ja nyt on turvallisesti ja oikeilla ohjeilla harjoiteltu. Semmonen vinkki vaan kaikille jotka halajaa aksan pariin, et ottavat myös selvää kouluttajasta et se tietää mitä on tekemässä.

Harmittaa vaan pikkasen, ettei oma osaamiseni ollu semmosella tasolla heti kuin mitä Pipsa vaatisi. Tuossa pikkuemännässähän olisi potentiaalia vaikka mihin, mut se nyt joutuu tyytymään tämmöseen tumpeloon :D Siinä olis jollekin osaavalle ohjaajalle varmasti upea kisakaveri. No mutta turhaapa tuota murehtia. Koiratpa ei onneksi muusta välitä kun siitä et pääsevät tekemään, joten Pipsa lienee ihan kiitollinen osaansa :)

Syksyllä tein myös sen päätöksen sitten, että toko meni ihan jäihin mun ja Pipsiksen osalta. Näin sain kalenterista tarpeeksi aikaa keskittyä ainoastaan askaan. Siirsin tokovastuuta jo tehokkaasti kepon hommaksi muutenkin ja kaksikolla onkin jo hyvä treenikausi alla. Nyt mä voisin kunnostautua katsomalla niille kokeita ;)

Pipsa kävi hierojalla ennen joulua ja pikkuemäntä on elämänsä kunnossa :) Kovasti on pidetty huolta et tehdään kaikki lämmittelyt ja jäähdyttelyt oppikirjamaisesti ja venytellään säännöllisesti.

Syksyllä käytiin myös ampumisjuttuja testaamassa, et kuinkas se Pipsis starttipistooliin reagoi. Lievää paukkuherkkyyttä kun on havaittu. Se menikin paljon paremmin kuin osattiin odottaa ja kouluttajan arvio oli et on vaan paukkukokematon. Ei Pipsistä liiemmin hetkauttanu. Tuskinpa silti enää kepo lähtee noihin pk-juttuihin Pipsan kanssa, tai siis kokeisiin. Mut josko ne sinne tokokokeisiin ilmottaisi ;)