No ei olla laiskoja oltu Pipsan kans treenirintamalla, mutta blogissa kyllä. Ehkä aktiivisuus treenikentillä heijastuu hiljentyneenä blogina.
Joka tapauksessa kevät on menny mukavasti ja kesälomia tässä Pipsiksen kans ootellaan kovasti. Treenilöisissä aksa on ykkönen, tokottelut on kyllä jääny kotitokotteluiksi. Tokokisoihinkaan ei enää innosta mennä, kun säännöt muuttuu. Sinne meni ne motivaation rippeet siihenkin touhuun.. :P Harmi homma sillä just keväällä vähän herättelin tokotteluja, kun ekaa kertaa päästiin ulkokentille treenailemaan. No eipä kait ne säännöt niin kovasti muutu, mut enpä tiiä et onko tuosta mölyapinasta sitten totiseen tokotteluun. Tai siis pikemminkin mun hermot ei kestä sitä ku pitää koko ajan varoo jos koira innostuu liikaa.
Pipsis on kuitenkin ennen kaikkea aksakoira. Sitä on nyt tässä rakennettu ja lupaavalta alkaa vaikuttaa. Pipsalla oli tuossa keväämmällä selkävaivoja, jonka vuoksi rimat alko tippuilemaan. Selkää sitten huollettiin fyssarin avustuksella ja nyt ollaan taas kuosissa ja rimat saatu takaisin 50.
Vielä kun saisi Pipsan kestämään mun liikehäiriöitä. Nyt rimat näyttää tippuvan vaan mun huonoista ohjauksista. Ja nehän on kyllä tosi huonoja. Treeneissä menee aikaa siihen ku mä toistan mun virheitä kymmenen kertaa ennen ku mulle menee jakeluun et tää oli se väärä tapa. Yleensä olen nopea oppimaan, mutta tämmöset koordinaatiota ja kehonkieltä kaipaavat jutut ei selkeesti multa niin nopeesti luonnistu. Tai oonhan mä tässäki nopee oppimaan just sen miten ei pitäs tehä :D En vaan osaa päästää sitten tavoistani irti ja muokata ohjausta tarpeen vaatiessa.
Onneksi Pipsis kestää mun miljoonat toistot ja tekee aina kuuliaisesti. On siinä koiralla kestämistä. Herkemmän tapauksen kanssa tästä hommasta ei tulis mitään. Pipsis on kyllä niin mahtava opettaja. Se ei anna tuumaakaan mun ohjauksille anteeksi. Sen pitää olla just eikä melkein. Siihen ku lisää ton älyttömän vauhdin, niin on tosiaan haastava paketti. Olis jännä joskus kokeilla hitaammalla koiralla, et osaisinko semmosta ohjata ku ehtis aatella siinä tehtäessä. Pipsan kanssa pitää olla selvät sävelet, ei siinä ehi miettimään matkalla et mitä seuraavaksi. Jos jään miettimään ni se tilanne meni jo ohi ja Pipsa tulee läksyttämään et mikset hoida hommias. Kyllä, saan koiralta tiukkaa palautetta jokaisesta kämmistä. Pipsis on siis loistava motivoija myös.
Kisaradoista ei vielä pitkään aikaan Pipsan kanssa haaveilla. Rytmitys on semmonen mitä nyt kovasti yritetään rakentaa, mut sitten kun tulee taas niitä hankalia ohjauksia eteen, niin menee reenit hinkatessa niitä. Harvoin tulee eteen semmosta rataa mitä päästäs kunnolla etenemään ja rytmiä hakemaan. Mutta eipä niitä kokonaisia ratoja turhaan kannata hamutakaan, ennen kun on ohjaukset varmoja.
Oli sentään kiva kuulla Dreamoor-leirillä muilta leiriläisiltä ja leirin aksakouluttajalta, et eteenpäin on vuoden aikana menty. Aina se ei vaan tunnu siltä kun samoja vanhoja virheitä vaan edelleen tehdään ja meneminen on välillä niin tosi tahmasta. Vielä on pitkän matkan päässä et päästäs yli 10 estettä kerralla. Mut eipä meidän alun sähläyksistä oo tietä ku ylöspäin, joten pienikin edistyminen on jo edistymistä ;)
Katsotaan sitten mitä vuoden päästä taas, onko menty yhtään eteenpäin vai mikä on meininki. Tällä hurjalla blogin päivitystahdilla seuraava päivitys lienee ens vuoden leirin jälkeen :D No jospa sitä sais aktivoiduttua kesälomalla ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti