Siispä tänään otettiin aamusta hiljaiset treenit. Puutuin joka ikiseen inahdukseen minkä Pipsa päästi ja muutaman muistuttelun jälkeen alko mennä mustavalkosen kaaliin, että suu pitää pitää supussa. Palkkailin hyvin rauhallisesti taputellen ja välillä laitoin Piipparin vaan makuulle rauhottumaan. Lopusta saatiin jo kivasti tehtyä askelsiirtymiä ja peruutuksia ja muita ja hiljaisesti. Tämän saman moodin ku saa tuonne uloskin niin hyvä tulee.
Hassua vaan, että yleensä ryhmätreeneissä ja muissa ohjaajat neuvoo herättelemään koiraa, niin meillä pitää rauhotella ja jäähytellä :D Parempi ku ei ees käytä mitään alottelusanoja, mikä meillä siis on ollu vaan yksinkertaisesti "mennään treenaamaan". Se nimittäin saa pikkusen bortsuotuksen jo ihan tärisemään innosta. Lenkillä kyllä on paras ottaa pieniä seuraamispätkiä yms. kun ne tulee niin yllättäen, että toinen ei ees tajua et hei me treenataan.
Tää virejuttu on kyllä kerrassaan jännittävä. Pitää ehkä käydä kirjastosta joku kirja tai kaivaa jostain joku luento aiheeseen liittyen. Olis tosi mielenkiintosta perehtyä asiaan enemmän, et kuinka tommosen sähikäisen kanssa kannattee toimia. Onneksi reilu vuosi yhteiseloa on opettanu jo paljon kuinka Looran kans tulee toimia. Mieluummin otan kuitenkin aina tuommosen ihanan härdellin, kuin semmosen josta pitäs kaivaa sitä motivaatiota. On se ihana, kun toinen ottaa niin tosissaan tän treenaamisen :) Pitää vaan oppia kanavoimaan tuo innostuneisuus oikealla tavalla ja yrittää itse omalla sähläilyllä olla pahentamatta tilannetta. Eli pitänee itselläkin vähän rauhottua treenitilanteissa.
Saatiin hyvät ohjeet muuten meidän superilta kasvattajalta Sannalta tunnariin ja pitänee alkaa pikku hiljaa tutustumaan tunnareitten ihmeelliseen maailmaan :)
 |
| Aina ei vaan jaksa päivystää mitä mamma blogiin raapustaa |
 |
| Härski bortsuotus! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti