keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Paukkeita ja pamauksia


Mitä pauketta, missä, emmä ny jouva kuuntelemaan,
 mulla on hommat kesken!
Vietettiin uutta vuotta ihan kotosalla kolmistaan rennosti öllöstellen. Hieman oli raketin paukkeet huolena, kun kiitos vaan poliisit päätti järjestää paukutteluareenan tuohon ihan naapuriin parin talon päähän.. No, suurimmaksi osaksi paukkeet ei pahemmin ees kuuluneet tästä itse paukuttelupaikalta, vaan tuosta läheisestä puistosta. Että kiitosta vaan kaikille typerille ihmisille, jotka eivät voi noudattaa sääntöjä ja mennä paukuttelemaan raketteja muutaman sadan metrin päähän, vaan on ihan pakko paukutella niitä keskellä kerrostaloaluetta.. Ja kiitos myös niille, jotka eivät noudattaneet aikatauluja, vaan alottivat paukuttelun jo viiden aikaan ja myös niille, jotka jatkoivat vielä kahden jälkeenkin..

Mitä tästä voi siis päätellä? No, kyllähän ne pahimmat pamaukset vähän Looraa ihmetytti ja vähän oli kummissaan, sillä vaikka musa soi niin kyllä pahimmat paukaukset kuului hyvin sisälle asti. Tämä siis oli sillon kahentoista aikaan vuoden vaihtuessa. Taisi säestää kaupungin omat pamaukset noita yksityisten räjäyttelyjä, niin oli aikamoista pauketta. Ei Pipsa kuitenkaan missään paniikissa ollut, mutta selvästi ihmeissään ja vähän peloissaan.

Ulkona käytin Pipsan viideltä, että sopivasti ennen paukutteluja, niin p**kat, kun joka paikasta kuulu hirveetä pauketta. Tämä pauke ei aiheuttanut tosin muuta kuin pientä ihmetystä, mutta sitten vastarannalla näky rakettien valot, niin niitä olis pitäny juosta kaameeta kyytiä karkuun. Ei ulissu, ei uikuttanu, mutta vauhtia tuli Looran tassuihin.. Yritin ottaa ihan iisisti, mutta silti kiirehdin kyllä takas sisälle. Nopeasti tosin Lorbatsu tästä säikähdyksestään tokeni ja omalla piha-alueella oli jo ihan fine.

Sitten kympin aikaan Pipsalla tuli hätä, niin päätettiin äkkiä käyttää se takaoven kautta, että ei varmasti nää mitään valoja ainakaan. Onneksi kukaan ei tullu raketteja meidän pihalle sentään räyjäyttelemään. Ajotettiin ulosmeno niin, ettei kuulunu pauketta. No mutta tietysti sitten eipä päästy ku just ulos ovesta niin kaamee pamaus kuulu. Pipsa teki nopeasti tarpeensa ja ampasi avoimesta ovesta takas sisälle.. Tästäkin sitten tokeni jo hissille mentäessä.

Välillä voi vähän hauskojen kotivideoiden
 koiravideoita katsella
No kolmen aikaan sitten päätettiin, että nyt ei kuulu enää pauketta, että viedään Loora vähän pidemmälle jalottelemaan. Päästiin pihan toiselle puolelle ja johan jostain taas kuulu ryskettä.. Ei yhtään kyllä ollu nyt tuuria matkassa. Samanlainen kiskominen alko, ku sillon aikasemmin.. Hyvin kyllä taas tokeni siitä sitten hetken päästä.. No sama juttu kävi muuten toissapäivänäkin.. Että joku sitten sopivasti Pipsan iltalenkin aikaan pamautti jossain.. Vähäksi aikaa Loora meni hämilleen ja häntä koipien väliin, mutta hetken ihmeteltyään kokos taas itsensä..

Mutta siis jos nyt jotain hyvääkin tästä haluaa kaivaa, niin kun pamaukset alko siinä kuuden aikaan kunnolla, niin meiän Loora se vaan mutusteli luuta ja leikki uudella kongin-tyyppisellä pötkylällään. Ei ollut moksiskaan. Samalla Loora seurasi kyllä Voicelta musavideoita, mutta pauke silti kuului tasaisesti sisälle. Loora myös nukku suurimman osan illasta, vaikka pauke oli jatkuvaa. Oikeastaan vaan sillon vuoden vaihtuessa tuli pikkanen hätä sisällä, kun niin kovaa kuulu jyske ja ihan tuosta läheltä.. Että suurimmaksi osaksi Pipsa ei ollut moksiskaan. Ja toisaalta, ulos mennessä Loora ei arkaillut kertaakaan, vaikka edelliset kerrat oli pauketta kuulunu. Mutta selvästihän tämä nyt paukkuarkuudelta vaikuttaa, tai ainakin jonkin asteiselta semmoselta..


Tällä tavalla Lorbatsuiba vietti suurimman osan vuoden vaihteesta

Sinänsä harmillista, koska Pipsa on kyllä tottunu jos jonkinmoiseen paukkeeseen, kun asutaan käytännössä kahden työmaan välissä.. Junttakoneet on jyskyttäny taustalla kesästä asti, kun on menty ulos, eikä Loora ole näistä ollu moksiskaan. Noista juntistahan lähtee aikamoinen kumina ja kalke.. Ollaan pyritty toimimaan ohjeitten mukaan, ettei kiinnitetä huomiota jos Pipsa pelkää jotain kovaa ääntä jne ja etenkin tuollon uuden vuoden aattona pyrittiin ottamaan huomioon kaikki neuvot mitä on kuultu ja saatu.. Mutta mutta.. Jotakin tälle pitäisi varmaan nyt tehdä, ettei Loorasta ihan arkajalkaa tule.. Vinkkejä otetaan vastaan.

1 kommentti:

  1. Nyt chillaatte ja ette varsinkaan mene mihinkään kokeilemaan Pipsalle ampumista mitä teille tullaan ehdottamaan, trust me :)

    Hätä ei ole tämännäköinen, laitan meiliä tulemaan hetimmiten!

    VastaaPoista