Ensinnäkin suurkiitokset kasvattajalle, jolta on tullu hyviä neuvoja treeneihin :) Näyttää taas valosammalta tää treenaaminen ja uutta potkua saatu, ku meinattiin jo ihan lannistua!
Perjantaina oli yhteistreenit, jotka noh.. Ei menny ihan nappiin. Tosin oli super ylpeä Pipsasta, kun otettiin piiloon luoksetuloa. Ohjaaja jätti koiran kouluttajalle ja juoksi piiloon sermin taa, joka oli vielä "eristetty" pressuseinällä ja röykkiöllä koiria ja niiden ohjaajia. Pipsaa ei paljon muut koirat kiinnostanu siinä vaiheessa, kun mamma karkas piiloon! Ja muutenkin kun siinä vuoroa odotettiin röykkiössä niin, että koiria oli metrin säteellä joka puolella, niin hienosti Pipsa lopulta alistui kohtaalonsa ja istui ja otti kontaktia :)
Muuten tunti ei sujunu.. Oli korvat Looralla välistä kateissa ja ois vaan pitäny moikata ja pusuttaa kaikki.. Oltiin myös sosiaalistamista, eli käytiin vuorollaan tervehtimässä toista ohjaajaa ja koirat myös sai luvan saatuaan toisiaan tervehtiä, niin yksipä koira sitten ärähti Lorbatsulle.. No, ei se onneksi muita koiria pelkää, mut vähän jäi kattomaan, et mikä sitä räyhääjää vaivaa.. Painoin kyllä mieleen sen koiran ja pysytään jatkossa kauempana. Me ei Looran kans välitetä räyhääjistä. Lenkilläki jos joku räyhääjä tulee vastaan, niin Pipsan kiinnostus lakkaa heti. Parempi näin niin ei opi räyhänhenkien kans räksyttämään ja äksyilemään.
No omat treenit meni sitten lauantaina vähän paremmin. Tai no.. Hallin hiekkamaa oli suolattu ja sitähän koirat rakasti! Siis mitä ihmeellistä ja ihanaa valkosta siellä maassa olikaan, pakko oli maistaa. Lyhyesti sanottuna Pipsa teki kaikki ne varmat ihan päin prinkkalaa ja ne, mitkä harvoin onnistuu ihan buenosti! Otin jopa hypyssä hihnan irti ja neiti seurasi niin nätisti! Ei tullu mieleenkään Lorbakkeella lähtee viuhtomaan omiaan! Tehtiin myös pitkä seuruukaavio ja tämäkin meni hyvin. Imuttaminen on selkeesti auttanu ja seuruu on nyt paljon paremmalla mallilla.
Paikkamakuu taas ei onnannu ei sitten millään... Se niistä varmoista... Mut tais olla nyt (toivon mukaan) vaan kyse siitä, että hiekka oli ihan jäässä sen suolakäsittelyn jäljiltä ja semmosta kovaa ja paakkusta, niin meiän hienohelma ei vaan digannu siitä. Hänhän ei siis vois millään vesisateellakaan mennä maate.. Siis ai ku hirveetä. Kovasti kyllä on yritetty erilaisilla alustoilla tehdä maahanmenoja, mut tää oli nyt jotai iha hirveetä, ku hiekka ei ollukaa sellasta kivaa pehmeetä... Pipsa ei vaan tahtonu mennä maahan ja jos meni niin hetkeksi ja pomppas heti ylös.
Nouto sentään meni tuttuun tapaan hyvin, tosin luovuttamisessa vois tulla paljo enempi likelle. Nyt jäi johonkin metrin päähän. Luoksetulo oli kans hyvää. Liikkeestä seisominen oli kyllä ihan alkeissaan, mutta kotitreenit on osoittautuneet tehokkaiksi tässä parin päivän aikana ja nyt Loora seistä töpöttää ja itse voin hillua monen metrin päähän. Eikä mene takapuoli alas vaikka palaan viereen :) Pienet tästä siis Lörbäkkeelle!
Mutta mutta.. Vähän hirvittää, että ens kerralla on niin sanotut "kenraaliharjotukset", eli viimenen kerta ennen loppukoetta.. Loppukoehan on tällä kertaa sitten koko ryhmän kanssa yhtä aikaa, että pieniä muuttujia siellä kentällä on, vaikka Loora toimiski hyvin.
Sunnuntaina oli Pipsalla leikkipäivä! Ensin Oilin kanssa aamusta lumiriehat ja päivällä vielä Nukan kanssa jäällä leikit. Nukan lähdettyä tuli vielä naapuritalosta Noppa-bichoni hetkeksi Pipsan kans leikkimään. Luoksetulot oli välillä mitä oli, mutta loppua kohden taas parani, varsinkin kun Mikko toi fleecenarun mukanaan. Se on nimenomaan treeneihin tarkotettu ja semmoseksi millä leikitään yhdessä Pipsan kanssa ja plussana se on Pipsasta ihan superi! Vinkupallo on vähän menettäny arvoaan, kun ei sitä voi repiä eikä rettuuttaa.. Mutta ihan mahtavaa, että jää nyt kantaa ja voi päästää koiran siellä viilettämään. Tietty pian tulee ladut ja luistinradat ja jäätie, mutta toivon mukaan jonnekin jäis pläntti missä sais koiran kanssa rauhassa olla.
Niin ja Pipsalla on nyt ollu koetusta tällä viikolla, kun on joutunu olemaan itsekseen reilu seittemän tuntia. Hienosti on menny, mitä nyt Loora ei vaan voi sietää ilmaisjakelupostia, joka tunkee välioven ali.. Pari esitettä on löytyny silputtuna. Mutta muuten on kämppä pysyny kuosissaan! Jotta neiti olis väsy päivisin, ollaan alettu käymään iltalenkin yhteydessä tuossa paviljongin osaksi aidatulla takaparkkiksella treenaamassa. Sen verta iso parkkis, että uskaltaa päästää vapaaksi. Kivasti kuitenkin häiriöö tulee, kun välillä menee ihmisiä siitä poikki ja autotieltä ja lähiöstähän kuuluu koko ajan jotain ääniä. Koko ajan ollaan mietitty, et siinä ois hyvä treenata ja nyt vihdoin ryhdyttiin tuumasta toimeen. Sinnepä pitäs nytkin lähteä!
Pitäis muute varmaan välillä kirjotella useamminkin, niin ei tulis aina näitä superpitkiä päivityksiä :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti