maanantai 14. lokakuuta 2013

Ensimmäinen treenipäivä

No niin nyt on ekat Helin treenit takana. Mukavasti alkoi koulutus, kun Heli vielä muisti meidät reilun vuoden takaa :D Pipsa tekee niin lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin "kaksinaamaisuudellaan" ja hurmaavalla persoonallaan ;) Minkäs sille voi kun on niin ihana ^^ Lisäksi reenit loppui mukavasti kun Heli ja Tuire yhteistuumin olivat sitä mieltä, että Pipsa on kyllä ihan mahtava :) Ai että oli itteensä täynnä oleva bortsulöörä lähtiessä! :D

Sitten itse treeneihin. Päälimmäisenä sanoisin, että voi vitsi että oli huiput reenit! Sählättiin, mutta koira pysy hallinnassa ja tosi paljon tuli hyviä ohjeita ja pari uutta ohjaustekniikkaakin. Harmi ettei Heli vedä enemmänkin kursseja! Helin koulutustyyli sopii jotenkin tosi passelisti meille. Koko ajan tehdään ja heti tuli oikeanlaisia korjauksia niin saatiin onnistumisia. Lisäksi saatiin tosi hyvä vinkki Pipsan palkkaamiseen, joka toimi kyllä kuin nakutettu.

Otettiin lelupalkalla vaikeampia ohjauksia hypyillä ja kappas, koira alkoi pysyä hanskassa. Minä jopa ehdin ohjata loppuun asti vaikka seuraavana esteenä hypyn jälkeen oli putki!!!

Kepeistä saatiin kehuja. Niitä onkin niin hinkattu, että ne alkaa menemään jo melko rutiinilla. Toki kaikki kulmat eivät vielä mene, mutta tänään oli helposta kulmasta lähetys.

Rimat oli 40 korkeudella ja VAIN YKSI rämähti KERRAN alas! Eli jotakin osasin tänään tehdä nyt tosi oikein :)

Huomenna sitten valssataan oikeen olan takaa ja perjantaina on luvassa hyppytekniikkaa ja kaiken maailman ohjaukset hypyillä narupallopalkalla.

Mitenhän mä maltan nukkua ja käydä koko päivän töissä huomenna, kun ootan vaan illan treenejä.. Tarttee kyllä heti päästä toiselle tämmöselle intensiivikurssille jonnekin..

PS. Pipsan ja Mikon kuulumisista muuten sen verran, että heillä on nyt yhteinen juoksuharrastus :) Tänäänkin oli mukavan lämmin ja rento koira hallilla, kun kävivät ennen treenejä juoksulenkillä. Onneksi löytyi tosi hyvä pururata, jossa koira pääsee myös metsään revittelemään eikä kauheesti vastaantulijoitakaan siellä reitillä ole, niin saa suht rauhassa kirmata vapaana :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti