sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ja kuinkas sitten kävikään?

Pipsan pujottelua Virroilla. Kuva: Sanna Hyytiäinen
No niin tänään mentiin hyvillä suunnitelmilla hallille. Ensin rakennettiin samanmoinen rata kuin perjantain treeneissä. Alotettiin hankalilla pätkillä. Takaa kierrot meni tänään nappiin ja uusi käsky "takaa" toimi kuin nakutettu.

Keinun kontaktit oli haastavia. Koko ajan Piipparsson meinasi valua pois keinulta. Onneksi oli Mikko apuna, niin Mikko sitten syötteli mustavalkoiselle namusia kun mä juoksin ja hästäsin kentällä härnäten :D Hyvin alkoi pysyä tämän jälkeen. Keinulle mentäessä energiaa aivan liikaa, pitää siis toppuutella heti, kun astuu keinulle, muuten tulee vaarallisia tilanteita. Pipsa painaa ihan liikaa kaasua kentällä! Onneksi toppuuttelu hidastaa vauhtia.

Sylkkäreitä vai mitä lie ovatkaan otettiin myös. Perjantaina koira tuli päälle ja siitä mustelmia. Mutta tällä kertaa sain käännettyä ajoissa ohjausta. Alussa rimat rämisi alas, kun ohjasin aivan liian alhaalta!!! Mutta sitten sain nostettua selän suoraksi, niin johan alko toimimaan.

Sitten se viimesin murheen kryyni oli ne loppusuorat. Tässä tehtiin niin, että Mikko oli palkkaamassa lopussa. Johan tuli vauhtia eikä jääny kattomaan, et mihin se mamma jäi. Näitä vaan lisää, niin alkaa irtoamaan kunnolla.

Lisäksi otettiin puomin kontaktia. Tämä meni perjantaina tosi hyvin, mutta nyt alko Pipsis vähän kenkkuilemaan. Piti pitää pieni puhuttelu, niin johan alko taas sujumaan. Tosin hyvin jäi paikalle vaikka seuraavana oli iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihana putki odottamassa!

Treenit oli kyllä haastavat ja rimat rämisi. On laitettu ne nyt vähän alemmas, pitää saada hyppytekniikka kuntoon ennen ku mennään korkeemmilla. Korkeuden alentaminen vähentäny kyllä selkeästi rimojen tiputtamista. Kuitenkin saatiin rata mentyä kokonaisuudessaan ja koira pysy hallussa. Tämä rata pitää kyllä muistaa, siinä on sen verran monta kinkkistä kohtaa. Edelleen pitää hypyissä mulla käännöksiä ja siinäpä tulee ryminää.. Pitää siis reilusti isommin huitoa mulla :D

Lisäksi putkilla mulle tulee kiire, joten nyt jotain sprinttiharjotuksia pelkällä putkella, et ehin toiseen päähän.. Tässä myöhästyin tänään joka kerta, mutta sitten lopuksi esteitä kerätessä tajusin, että putki ei ollu tarpeeksi mutkalla.. Ei siinä tohinassa semmosta ehtiny sitte miettimään..

Perjantaina otettiin muuten keppejä ohjureilla niin, että otin lähetyksiä eri kulmista. Tosi hyvin Pipsa haki keppien alun. Seuraavalla kerralla sitten ohjuri vaan ekaan väliin ja katotaan miten menee.

Myös Mikko pääsi Pipsan kanssa kokeilemaan rataa. Oli vähän haastavia kuvioita, mutta tekee sekä mulle että koiralle hyvää kun Mikko välillä ohjaa. Ja täytyy sanoa et loppusuora meni Mikolla ja Pipsalla paljon paremmin ku mulla. En vaan keksiny mitä mä teen eri tavalla et Pipsa jää kuikuilemaan et mihin mä jään... :D Mikolla on myös paljon enempi nopeutta kun mulla, niin putkille ehti kyllä hyvin ottamaan koiraa vastaan. Mä vieläkin mietin liikaa kentällä.. Voi voi :D

Anyways, tästä on hyvä jatkaa! Ensi kerralle muistilistalle putkea erikseen jos vaikka ehtisin sinne toiseen päähän. Kepit vaan ekan välin ohjurilla ja eri kulmista lähetystä. Loppusuoria ja kontakteja. Takaa kiertoja myös lisää. Sitten sitä sylkkäriä vai mitä ne nyt sitten onkaan. Ja selkä suorana!!! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti