maanantai 9. syyskuuta 2013

Blörtsälöörä ja sen koordinointikyvytön emäntä

Töissä tulee päivittäin kirjoteltua niin paljon, että meinaa jaksaa enää blogia rustailla. Ja meneehän kotona aikaa myös tuon toisen gradun tekemiseen, mutta jahka toinen graduki on uunista ulos, niin lupaan päivitellä vähän enempi kuulumisia :) Tulee muuten näitä kilometrin pitusia juttuja. Jos nyt kuitenkin yrittäisin kerrankin tiivistää.

Ihanat sankarit :)

Dreamoorin toinen leiri oli muutama viikko sitten Virroilla. Pipsan kanssa aksattiin, tokoiltiin, jäljesteltiin ja esineruutuiltiin. Aksaukset meni kuten odottaa saattaa, lähinnä mun harjotellessa, että mitä siellä kentällä pitäsi ees oikeestaan tehä :D Kouluttaja oli ihan superi ja sai iskostettua mun kaaliin muutamia kallisarvoisia juttuja. Oma intuitioni ohjauksesta on ollut ihan päin mäntyä ja kas kummaa et tulee mustavalkoselta ohjukselta tuon tuosta palautetta, että mitä mä oikeen teen :D Voi kunpa pääsisi tämmösen koutsin oppeihin useammin!!!

Onkohan tuo Piipparin mielipide tokosta?
Tokotteluissa saatiin meille sopivat ohjeet ääntelyn kitkemiseksi ja seuruun paikkaa haettiin. Tässäkin kouluttaja oli kyllä erittäin hyvä, kuunteli tarkkaan kun kerroin mitä ollaan tehty ja miten ja keksi juuri meille sopivat keinot. Näillä opeilla on nyt seuruun paikka sekä kontakti parantunut ja leiristä lähtien on tehty tokoa äänettä. Believe it or not! Loora malttaa pitää nyt intonsa kurissa. Ehkä tuo agility tasapainottaakin eikä vaan pahenna tuota kiljumista.

Jäljellä
Jäljellä tehtiin niin, että minä astelin jäljen ja tiputtelin kepit. Kolme neljästä kepistä nousi. Vähän häiritsi esineruudulta tulleet ilakoinnit, tämmönen häiriö olis siis tarpeen. Esineruutu meni hyvin, tosin alussa oli haahuilua, mutta hyvin Pipsis jaksaa tehdä töitä ruudussa. Pistot nyt ei ole sitä mitä pitäisi olla, joten näitä treenataan nyt sitten. Esinettä vaan suoraan eteen ihan ruudun perälle, joskos se siitä.

Hyppytekniikkatreenejä
Uusi aksakurssi TT:llä alkoi viime viikolla ja sunnuntaina oltiinkin taas tuttuun tapaan omalla hallivuorolla treenailemassa. Mikkoakin puras agilitykärpänen leirillä, joten Pipsa ja Mikko harjotteli myös esteitä :D Aluksi Piippari oli ihan hämillään et mitä tää isäntä täällä kentällä mun kans tekee ja alotuksissa kiersi esteet ja juoksi suoraan Mikon luo haukkumaan :D Piti sitten ottaa muutaman kerran ekaa hyppyä, kunnes lamppu syttyi Blörtsylöörän päässä et aijaha tätä se isäntä siis tarkotti :) Sitten alkokin jo sujua. Mullekin käy hyvänä opetuksena kun pääsen seuraamaan mitä Mikko tekee. Tuli monta oivallusta siinä kun seurasi.

Todettiin sitten treenien päätteeksi yhdessätuumin, että kyllä se toinen koira vaan tarttetaan tähän talouteen ;) Nimikin on jo neiti bortsuotukselle tiedossa! Isompi kämppä vaan täytynee ensin hommata ja sitten alkaa katsastelemaan pentueita yms! Asiaa ei auta yhtään, että ihanat Dreamoorin metalliset on nyt valottanu blogimaailman ihanilla lutusilla pentukuvillaan!!!! Apua en kestä!!! Onneksi yksi velipoika muutti tähän lähes naapuriin, niin saa sitten toivottavasti pian lällystellä pentusen kans :)

Kiitos vielä koko leiripoppoolle mahtavasta leiristä ja Sannalle leirin järjestämisestä! Täällä jo innolla odotetaan paimennuspäivää :)

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mökkeilyä ja sunnuntain tokottelut

Saunanlämmittäjä kaveri :)
Olipas ihana kesäinen viikonloppu ja nyt sitten sataa kaatamalla! Sieltä se syksy tulee! Pipsa pääsi viikonloppuna taas mökkeilemään samaiseen mökkisaareen, jossa vietettiin kesän ensimmäisiä hellepäivä kesäkuun alussa :) Tällä kertaa neiti pääsi myös uimaan ja sai tutkia saarta rauhassa!

Pipsa ottikin heti saareen päästyä tehtäväksi käydä uimassa. Kerran ei saanu laiturilta mennä, neiti ovelasti etsi paremman rannan, jossa ihmiset ei häärää. Meni hetki ja ihmeteltiin missä emäntä viilettää, kun alettiin kuunteleen niin polskettahan sieltä saaren toiselta rannalta kuului ja kun mentiin katsomaan, niin iloinen bortsuneiti siellä polksutteli hymy huulilla :) Piippari piti huolen, ettei varmasti jää ilman uintireissua ;) Pipsa pääsi kyllä myös ihmisten kanssa uimaan, ja laiturilta hyppiminen oli niiiiiiiiiiin hauskaa :D

Sunnuntaina käytiin Valorinteellä tokottelemassa Riitta-Liisan, Jingan ja Kiilan kanssa. Jinga on siis sukulaistyttö Alli-mamman puolelta. Jotain tuttua Jingassa tuntuikin olevan :) Tytöt tuli hyvin juttuun ja Pipsa ei onneksi häiriöstä ollut kovin moksiskaan. Alussa piti taas leikkiä ja väsytellä, mutta kun otettiin sitten paikkamakuu, niin jotenki Piippari taas keksi alkaa vähän piipitellä eikä pysyny ekalla käskyllä.. No sitten kävin palauttamassa neidin takasin riviin, niin jopas mitä, pysy siellä oikein nätisti ilman piipityksiä noin kolmisen minuuttia! Ei olla otettu ryhmässä paikkamakuuta sitten kevään treenien. Ens kerralla parempi pysyä kans heti ekasta käskystä, mutta muuten kyllä oli hyvä suoritus! Pipsa menee nyt heti lonkalle tuossa makuussa, en ole puuttunut, pysykööt niin. Se on melkein varmempi, kuin että alkaisin nyt sitä kitkemään pois. Puutun sitten jos se kesken makuun alkaa liikkumaan tai häröämään.
Tunnelmointia mökkilaiturilla

Muuten tehtiin kaikkia alkokasluokan liikkeitä välillä namilla, välillä lelulla palkaten. Väliin otettiin namittomia lyhyitä pätkiä. Ehkä me joskus päästään niistä nameista niin ettei heti tuu ääntelyä... Huoh. Miten lie olen saanu tuon namittomuuden tollai sössittyä.. Nameilla tekeminen on täydellistä suorastaan.. Nyt kun joku keksis hyvän keinon millä saan ne namit pois ilman että tulee kiljumista Piipparilta :D

Otettiin myös luoksetulon pysähtymistä. Tätä oon tehny lentävällä lelupalkalla ja nyt kokeilin sitten takapalkalla, että onko jääny mitään mieleen. No olihan siitä jääny. Sitten kokeilin ilman lelua ja onnistu sekin! Tämä on kyllä ihan vahingossa tullu opetettua. Pysähtyminen voisi toki olla vielä jämäkämpi, mutta kyl se siitä :) Kaukoissa pitäis nyt sitä välimatkaa kasvattaa. M-I vaihdot menee jo kauempaa, mutta muissa pitääkin sitte olla apuna. Pitäisi tehä tätä jumppaa enempi, niin ne jäis Pirpanalle muistiin.

Täytyy sanoa et pitkästä aikaa oli lepposat tokotreenit. Viime aikoina olen lähinnä tokotellut leikin tai agilityn yhteydessä, jotta se ei olis niin ällöä.. Mutta nyt vaikka tokoteltiinki koko aika, niin se ei ollukaan niin ällöä. Molempien asenne oli kohillaan, niin mikäs siinä oli tehdessä :) Oli semmoset hyvän mielen treenit kyllä! Nyt ollaan sovittu Riitta-Liisan kanssa jo seuraavat treenit ja pyritään ainakin kerta viikkoon treenaamaan yhdessä :) Tulee sopivasti häiriötä ja saa hyviä vinkkejä, kelpaa meille :) Ehkä me sitten voitas jonnekin kokeisiinkin jossain vaiheessa taas uskaltaa, sitten joskus siis :D Pidetään nää treenit nyt hyvän mielen treeneinä vielä vähän pitempään ;P

Ensi viikolla onkin jo Dreamoor-leiri! Siellä riittää hulinaa tokon, aksan, jäljen ja haun merkeissä :) Toivon mukaan on hyvät treenikelit :)

torstai 8. elokuuta 2013

Vauhdikas jälkikoira


Käytiin eilen tekemässä jälki Pipsalle. Matkaa n. 100 metriä, neljä keppiä ja kulmia (en tiiä monta). Ei namuja jäljellä ja ekaa kertaa otetiin janalta lähtö takajälkineen kaikkineen. Jälki vanheni n. puolisen tuntia. Lopputulema oli seuraava: kauheeta kaahausta janalta jäljelle eikä yhtään arpomista et mihin suuntaan vaan Loora paineli ku vanha tekijä janalta suoraan jäljelle, keppejä nousi 3/4, yksi kepeistä oli heti kulman jälkeen ja Lörpätsuippa oikasi kulman ni jäi keppi matkalle (kulmia siis hioattava vielä) ja vauhtia oli ku pienessä pitäjässä.

Kepit on tuonu kyllä draivia hommaan! Nätisti Pipsa nostaa kepit ja tuo Mikon luo, luovutuksen jälkeen täytyy vähän rauhotella kun neiti on nii innoissaan et meinaa pakahtua onnesta :D Mut tosi keskittyneesti tekee töitä! Tässähän alkaa olemaan jälki kohta kasassa :D Mikko jo vähän vitsailikin siihen suuntaan, että pitääkö tässä nyt oikeesti alkaa miettimään sitä paukkuarkuuden kitkemistä ja bh-kokeita yms, ku oli niin hieno suoritus Piipparilta :D Ei sitä tiiä vaikka tuo kaksikko nähtäis joku päivä jälkikokeissa ;) Tottista eivät ole kyllä ikinä ottaneet, mutta maasto- ja esineruutu alkaa olemaan hanskassa, joten who knows! Hienoa kyllä kattoa kuinka saumattomasti Mikolla ja Pipsalla toimii yhteistyö. Samaa ei voi aina sanoa Looran ja mun menosta...

Hyppy
Kovasti on taas aksattu Pipsan kanssa. Ääntely vähentyny huimasti. Vielä kovasti on kyllä harjottelua noissa ohjauksissa. Haetaan nyt kovasti sitä oikeaa tyyliä, että menee Piipparille viesti perille mitä tehään. Sunnuntaina harjoteltiin hyppyjen siivekkeiden kiertoja edestä ja takaa. Tätä kun oli tarpeeksi hinkattu niin sitten piti ottaa vielä suoria hyppyjä vaan, ku alko neiti liikaa ennakoimaan ja kiertelemään hyppyjä eikä meinannu irrota seuraavalle hypylle.... Jos tästä vaikeasta selityksestä nyt kukaan mitään selvää sai... :D
Vauhtia löytyy niin ettei kamera pysy mukana
Keinua mennään jo melkosta kyytiä. Enää ei oo havaittavissa mitään epäröimistä tässä. Putkelle lähettämistä eri kulmista otettiin kans. Tässä oli nyt havaittavissa haparointia, joten tätä on kyllä työstettävä. Putken suu kutsuu aivan liikaa Pipsaa...

Keppejä mentiin vielä muutama viikko sitten auttavasti
Kepeissä harjoteltu toiselta puolelta ohjausta ja eri kulmista lähettämistä. Vauhtiaki tullu keppeihin rutkasti, siististi menee eikä oio. Tämä on selkeästi menny nyt jakeluun. Kepit on Looran mielestä ihan huippua :)



Kerrostalokyttääjä
Tokotteluissa ääntely vähentyny myös kun ensin rallatellaan ja leikitään. Tosi lyhyttä pätkää ja patukalla palkka. Välillä palautellaan paikkaa namuilla, mutta paikka suht hyvä ja kontakti myös. Tänä aamuna ei edistäny vaikka patukalla palkkasin. Oli siis oikeanlainen vire! Jes! Kyllä se sieltä löytyy! Muut alokasluokan liikkeet on hallussa. Luoksetulossa edestä sivulle siirtymisessä välillä saattaa vähän tönästä ku niin innokkaasti pomppaa.. Tätä siirtymistä pitänee siistiä. Kentällä muuten vaan hallinta uudella käskyllä on tuottanu myös tulosta - pysyy vierellä siirtymiä tehdessä vaikka agilityesteitä ohitellessakin ;) Jotain hyötyä siis myös aksa tuonu tokotteluun!

Uimassakin on käyty koirien uimarannalla. Otettu varovasti ettei mee vettä korvaan. Ei tahota uutta korvatulehusta. Piippari on päässy myös leikkimään muitten kanssa uimarannalla. Selkeästi pitäs enemmän leikkitreffejä järjestellä, kun tuntuu Pipsa välillä kaipaavaan koiraseuraa. Siitä toisesta aksakoirasta haaveilen kyllä.. Siinähän sitä oli Piipparillekin seuraa... ;D Tuntuu menevän kaikki vapaa-aika joko itseään tai koiraa treenatessa nykyään :D Onneksi on sunnuntaille treenit sovittu tuttavan kanssa, niin josko bortsut pääsis myös leikkimään treenien päälle keskenään :)

Laittelen niitä kesälomia kuvia tässä kun jaksan kaivella kameran kaapista ja siirtää kuvat koneelle :) Alla kuitenkin tunnelmia Kuusamosta ja Lammilta:

Pipsakin tahto pelata mölkkyä

Väsyneet hauvelit (kuva ei ole lavastettu, vaan ihan oma toimisesti kävivät nukkumaan vierekkäin :) )

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kaahaaja bortsu

Meidän kesä on kyllä menny melkein täysin aksan parissa. Tokottelut ollu ihan jäässä, ei huvita, ei kiinnosta. Nyt pikku hiljaa on alettu seuruuta tehdä ihan alusta nami-imutuksilla. Josko osattais jotain ees kun pian on Dreamoor-leiri ja tokotteluihin on siellä ilmoittauduttu. Se kontaktihan se on se meiän murheenkryyni ääntelyn ohella. Tosin nyt oon kattonu tarkkaan et tokotellaan vaan kun vire on kohillaan ja malttia löytyy. Semmosta lepposta, josko sais saman fiiliksen joskus sinne kisakentille siirrettyä. Jos sinne siirrytään ennää.

Aksa on kyllä vieny nyt meidät ihan mennessään. Tarvetta vaan olis nyt toisellekin koiralle, jotta mä voin harjotella mun säälittäviä ohjauksia :D Mä kun ehdin just päästä jyvälle, niin Pipsa alkaa oleen niin väsyny, ettei toista kehtaa enää juoksuttaa. Kaikki esteet menee nytten kontakteineen oikein mallikkaasti. Keinukaan ei ole enää mörkö, vaan pienillä sulkeisilla saatiin se menemään ilman apuja! Eli nyt vaan niitä ratoja rakentelemaan ja mulla kova ohjausten harjottelu eessä. On tullu kyllä välillä kateltua aksavideoita youtubesta, niin voi ottaa mallia ammattilaisista :D Pitäs kai enempi vaan siellä radalla hihhuloida ilman koiraa... Pipsa lukee mua ku avointa kirjaa ja pikkurillin asentoki tuntuu välillä vaikuttavan siihen, et minne suuntaan se lähtee. Pitäs vaan pystyä luottamaan, et kyllä se sieltä perästä tulee ja pitää rintamasuunta aina seuraavalle esteelle. Tosi vaikeeta... :D

Anyways, aksa on meistä molemmista kyllä mukavaa ja ihan parasta ja mukava kun näkee niin nopeesti edistymisen! Ollaan nyt useammalta kouluttajalta saatu palautetta, että melkonen vauhtimimmi tuo Pipsaloora. Jep, sitähän se on.. Kaahaa niin satalasissa että huhhuh. Putket ei pysy mutkilla kun se menee niin kaameeta kyytiä.... :P Mun pitää nyt kovasti  miettiä ohjauskuvioita, et pysyn sen edellä. Ihan turha alkaa kilpaa juoksemaan Looran kanssa, koitettu on.

Ääntely on myös vähentyny, kun mun ohjaukset on parantunu. Eli taitaa olla ne ääntelyt Pipsan palautetta mulle, et ohjaa tarkemmin. Hyppytekniikkaa pitäisi myös miettiä ja treenata, välillä Pipsa ponnistaa liian kaukaa ja näyttää siltä et se rämähtää riman päälle. Jotenkin kuitenkin aina onnistuu venyttämään riman yli... Myös alotuksia pitää harjotella, kun Pipsa on niin kiinnittyny jo esteisiin et sitä ei meinaa saaha kuulolle, se suorastaan jähmettyy niille sijoilleen kun se johonkin istahtaa ja tosi vaikea korjata alotusasentoa sen jälkeen.. Esteet kutsuu niin kovasti, että se on iha transsissa eikä kuule eikä näe mitään :D

Harmi vain että olen saanut liialla urheilulla oikean jalan tulehtumaan, niin pitää vähän iisimmin ottaa tuon aksan suhteen, mutta ehkä se hidastais myös Pipsaa, niin ehtis miettiäki niitä ohjauksia eikä vaan kaahata radalla menemään :D

Aksan lisäksi Pipsa on tänä kesänä ottanu jäljessä edistystä keppien suhteen. Mikko on tehny keppijanoja ja pikku hiljaa Loora on tajunnu mikä on homman nimi. Siitä vaan janoja pidentelemään niin aletaan olemaan asian ytimessä :)

Lomailtukin on, korvatulehduksen kera! Pitänee jonkinlainen Pipsan kesälomapäivitys tehä kuvien kera kun tässä joutaa :)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Aksaa, aksaa ja vielä kerran aksaa

Madridin tuliainen on ollu mieleinen :)
Eipä ole päivityksiä tullut, kun ei ole ollu mitään mitä päivittää.. Mutta nyt vihdoin on taas päästy touhuamaan ja treenailemaan, sillä Pipsan tassu parani sillä aikaa kun me oltiin Madridissa. Mikon äiti osasi hyvin hoitaa tassua ja mikäs siellä luonnon helmassa oli Pipsan ollessa :) Pipsan piti siis mennä kasvattajalle hoitoon, mutta tähän samaan syssyyn tuli sitten juoksut! Onneksi tuli, koska ei muutenkaan ois voitu treenailla. En tiedä oliko tulevilla juoksuilla mitään tekemistä sen koefiaskon kanssa.. Tuli juoksut niin nopeasti sen jälkeen... Vai oliko se sitten kuitenki vaan se helle... No eipä siinä, nyt voidaan taas lähteä treenailemaan.

Meillä alkoikin sitten viime viikolla heti uusi aksakurssi. Eka kerta meni kyllä sählätessä pahemman kerran. Olin jotenkin kuukauden aikana unohtanut kaiken... :D Ja jostain syystä olin todella, todella, todella hidas... Meillä oli rata joka alkoi hypyllä, muurilla ja a:lla ja jostain syystä muurin jälkeen mulle tuli joka kerta ajatuskatko enkä tienny mitä sanoa. No ei se mitään, Piippari on niin etevä, että sehän tiesi mun vartalon liikkeistä mihin piti mennä :D Ja joka kerta sama juttu!!! Ehkä mä en jatkossa sano sille mitään vaan alan huitomaan enemmän. Sen käsillä ohjauksen kanssakin kun on vähän ongelmia.. :D

Uimamaisteri, kesän ensimmäiset uinnit ennen haaveria
Nyt on hallille myös avain ja pääsee treenaamaan niin paljon ku sielu sietää jos vaan vapaita aikoja löytyy! Ja niitähän onneksi näin kesäaikaan löytyy rutkasti! Huippua! Käytiinkin Pipsan kanssa eilen vetämässä omat yksityistreenit. Harjoteltiin ihan vaan esteen takana odottamista ja esteillä taas äänetöntä tekemistä. Otin vaan keppejä ja hyppyjä. En jaksanu yksinäni isompia esteitä raahata, mutta onneksi Mikko pääsee ensi viikolla mukaan, niin otetaan vähän putkea ja a:ta. Uusi huippu rieputusnaru toimii hyvänä palkkana, Pipsa oikein syöksyy naruun kiinni ja riepottelee sydämensä kyllyydestä :) Lelupalkka eliminoi kaikenmoiset kiljumiset ja vinkumiset ja ääntelyt, joten sillä täytyy jatkossa mennä. Harmi vaan kun hallin pohja on niin hienoa hiekkaa, että kaikki lelut menee aina hiekkaan ja Pipsasta ei oo ihan huippukivaa kuolasta ja hiekkasta lelua leikittää.. Sen vuoksi tuo naru on hyvä, kun pidän ite siitä kiinni enkä päästä sitä likaantumaan.

Kuikelo!

Kaiken kaikkiaan treenit oli onnistuneet ja saatiin jopa jotain ohjauskuvioita aikaseksi neljän hypyn kanssa. Enemmän mun pitää harjotella miten mä siellä kentällä liikun, koska Pipsa kyllä osaa ja se tuntuu lukevan mua kun avointa kirjaa. Sain pari kertaa Looralta palautetta siitä, etten osaa ohjata kunnolla.. Piti palauttaa vähän neitiä maan pinnalle, että kuka komentaa ja ketä. Mutta onhan se noloa bortsulle, että emäntä ei osaa ohjata kunnolla niin menee pipariksi koko aksaaminen :D

Laivakoira menossa mökille
Koska oli aika lämmin ja Pipsa kuumuu niin kaameesti aksatessa niin otettiin välillä rauhottumistaukoja. Välissä myös tokoiltiin ja kappas miten nätisti ja äänettömästi Piippari tokoili! Selkeästi siis ennen seuraavia kokeita pitää aksata, että neiti saa riehua ja purkaa energiat pihalle. Tosin tuo Pipsan tassuhaava kyllä opetti itseäkin rauhoittumaan, kun ei voinu yhtään nostaa Pipsan kierroksia jos leikittiin jotain, tai muuten haava aina aukesi. Tuli sillain sopivaan saumaan siis tuo haaveri. Ehkä me nyt ollaan molemmat vähän rauhotuttu, niin josko treenit olis jatkossa vähemmän härdelliä..

Älytöntä, että kesäkuu on jo kohta ohi. Onneksi kaikenlaista mukavaa on ehtinyt jo tehdä, joten toisaalta tuntuu, että miten tätä kesää voi olla vielä näin paljon jäljellä :D Pipsa pääsi jo kerran mökkeilemään, mutta kipeä tassu vähän pilasi reissua kun ei saanu riehua ja uida. Onneksi juhannuksena pääsee pulikoimaan ja riehumaan ja on koirakaverikin mukana menossa :)
Pipsan valloittava hymy :) Mökkeily on parasta!

Loppukevennys ;)